Torstaina 27.5. vietettiin toimintakauden päätöstä kololla. Kokoontumisrajoitusten hieman hellittäessä pääsimme kokoontumaan yhteen isommalla porukalla, ulkona tietenkin. Ohjelmassa oli kevyttä kisailua partiomaisten rastitehtävien muodossa sekä paikan päällä paistettuja munkkeja ja lettuja. Lisäksi jaettiin ansaittuja merkkejä kiinnitettäväksi partiopaitoihin.
Tilaisuudessa luovutettiin partiojohtaja Emilia Piilolalle II luokan Mannerheimsolki. Solki myönnetään 17-19-vuotilaalle partiolaiselle, joka partio- ja muussa toiminnassaan on toteuttanut partioaatetta ja on toiminut ansiokkaasti ja innostuneesti partiotehtävissä. Emilia on toiminut samoaja-vartion ja sudenpentulauman viikkotoiminnasta vastaavana johtajana ja aktiivisena vertaisvartionsa jäsenenä. Lisäksi hän osallistuu innokkaasti lippukunnan tapahtumiin ja on mukana myös lippukunnan hallinnollisissa tehtävissä. Nyt hänellä alkaa toinen vuosi lippukunnan sihteerinä.
Normaalioloissa partiopiirissämme Mannerheim-soljet luovutetaan piirin partioparaatin kenttäjuhlassa Turun tuomiokirkon torilla. Poikkeusoloista johtuen paraati peruttiin nyt toisen kerran, ja solki saatiin luovutettavaksi Parkanossa. Edellisestä lippukuntamme jäsenelle myönnetystä soljesta on vierähtänyt jo usea vuosi, mikä vain korostaa tunnustuksen arvoa.
Vaeltaja Henri Lehojärvelle luovutettiin Louhisuden solki pienoismerkin kera. Solki myönnetään vartionjohtajalle, joka viimeksi kuluneen vuoden aikana on parhaiten toteuttanut partiomenetelmää. Henri on toiminut tarpoja- ja seikkailijavartioiden vartionjohtajana, ja osoittanut toiminnassaan hienoa vastuunkantokykyä ja esimerkkiä niin vartiolaisilleen kuin muille johtajatovereilleen.
Lippukunnan hallituksen puolesta erittäin lämpimät onnittelut huomionosoituksen saaneille.